torstai 5. kesäkuuta 2014

OmpeluMerkit- at last!

Jippii-vihdoin saapuivat merkit Sominelta,hiukan yli 6 viikkoa meni,mutta merkit ovat kaiken odottamisen arvoisia <3 I Love <3



Ihastuin niin edelliseen helletunikaani, joten päätin tehdä toisen aikalailla samanlaisen. Visio oli valmiina päässä,mutta EK:sta ei löytynyt haluamaani resoria (vastaväriä etsin, sopivaa lilaa :/ ), otin sitten raidallista, joka mielestäni venyy sopivasti,vaikka meneekin trikoo ei-joustavaan-suuntaan. Todellisuudessa tekee tiukkaa ja sain äheltää aikalailla taskunsuiden kanssa. Äheltäminen ei kuulu hyveisiini ja tuossa tuo tunikanrontti nyt heiluu henkarissa puolivalmiina...ompelujumi?
 Samaisella EK reissulla löytyi muutama huumaavan ihana kangas palalaarista. Sifonki (alempi) huiveiksi ja ylempi, en muista mikä kangas,mutta myyjä kehui ihanaksi kesämekkokankaaksi ja mukaanhan sitä tarttui 2,5metriä hintaan 7 euroa,ei paha. Josko ompelisi itselleen kesämekon ihan joustamattomastakin kankaasta. Haluaisin NIIN sellaisen singoalla mekkotyylisen. Osaisinkohan itse, vai löytyisikö jostain ohjetta?

No, jumi on ensin selätettävä.
Niin, ja paa pii + muut nettikaupat tulvillaan taas mitä ihanampia uutuuskankaita.
Onko selkärankaa? Ei. Onko rahaa? Ei.
Saa nähdä miten käy,kahden hyllyn taktiikalla kangasmäärissä on menty ja siinä on pysyttävä. Kahden rivin takaportti on vielä käyttämättä :)
Pian alkaa loma ja mökkikausi. Huomenna teatteri ja lauantaina grillijuhlat LilliTuvassa.
Kolmastoista lukija- Olet sydämellisesti Tervetullut <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitokset kommentistasi!