17.4.2015
Remontti on nyt ohi.
Tänään haettiin jääkaappi Gigantista ja olihan se juuri passeli rakoseen.
Jääkaapissa oli ikävä lommo keskellä ovea...onneksi kaappi kuitenkin nurkassa, joten hyväksyin 20% alennuksen lahjakortin muodossa.
Kivinokan kirppis sivuilta hankin miniuunin hintaan 20,00, pääsee joskus pullankin paistoon :D
Pian pääseekin "sisustamaan" mökkiä uuteen uskoon. Koreja ja kauniita laatikostoja olenkin jo hankkinut hyllyihin.
Olen rakastunut <3 Tuskin maltan odottaa mökkikauden avajaisia!
1. alkutilanne 2. unelma 3. lopputulos
10.4.2015
Hyllyt ostettu ja laitettu seinälle ja saarnilevy paikoilleen. Osmo color teki ihmeitä. Satrkilta sai ostaa vain 3m paloja täyspuulevyjä, joten liki puolet jäi käyttämättä (tällä kertaa), yksi pienempi palanen leikattiin jo heti isoksi leikkuulaudaksi.
Hyllynkannattimet ovatkin harvinaista tarviketta...ei ollut Starkissa, ei RTV:llä ja K-raudassakin vain metallisia...olisi kai pitänyt Ikeaan mennä, jotta olisi löytynyt haluamiani puisia, mutta ei nuo valkoiset perusmalliset metallisetkaan näytä kummemmilta. Hyllyihin tulee vielä vaalea puunsuoja.
Oikealla tulee jääkaappi...se piti tilata ja pöydän alle kaksi hyllyä, jotka myös puunsuojataan valkoisiksi. Ensi viikolla on valmista - JEEEEEEEEEE <3 Olen NIIN Onnellinen!
6.4.2015
Uusi lattia. Tänään kävin katsomassa Lillin uutta lattiaa. Aivan huikea, kuvista ei oikein näe, mutta se on juuri kauniin harmaa. Ihan nappivalinta.
Eteinen sai saman uuden lattiapinnoitteen ja uudet hohtavan valkoiset listat. Veikko jo kyseli kuistin ikkunoiden väristä...olenko maalaamassa? :D Lisää hommia ensi kesään.
Veikko oli hyödyntänyt jokaisen sentin lattialistaa laittamalla pätkän katonrakoon ja seinäkohtaan, mistä purettiin asbestilevy kamiinan takaa.
Uudet turvallisemmat portaatkin sain. Ketju pitää portaat paikoillaan. Valkoista maalia vielä tarvitaan päälle <3
Ensi viikolla haetaan keittiön pöytälevy ja tarvikkeet alaosaan, sekä seinähyllyihin. Sitten voikin tilata jääkaapin ja uunin ja korkata mökkikausi <3 Remontti on pian valmis!
28.3.2015
Kävimme lapsenlapsen kansa JHL:n tapahtumassa Kulosaaren kasinolla ja samalla kävimme kurkkaamassa mitä Lilli tuvalla tapahtunut. Kittiönurkkaus pohjamaalattu ja maalattu.
Pihalle oli Veikko tehnyt uuden tiskipöydän,joka tarpeen mukaan liikkuu myös grillauksen apupöydäksi. Aivan ihana. Samalla Veikko kunnosti hanan korkeutta.
Lapsenlapsi ihasteli ja muisteli..."tässä minä leikin viime kesänä kioskia"
Kuistille olivat ilmestyneet uudet puuportaat ullakolle ja seuraavaksi Lilli saa uuden lattiamaton.
Etenee etenee....
20.3.2015
Veikko on urakoinut ja keittiö on purettu ja viety Kivikkoon.Kaappien takaa löytyi lautaseinä, joka maalataan valkoiseksi, kuin myös loppu kattopaneelista. Pienestä katonpalasta voinee ymmärtää minkä urakan tein toissakesänä, kun ensin pesin...pohjamaalasin ja kahteen kertaan maalasin Tikkurilan paneelikattomaalilla. Ei voi turhaan kehua Tikkurilan laatua. Viime kesänä maalasin kuistin "halppis" paneelimaalilla ja jouduin maalaamaan 4 kertaa,eikä vieläkään peitä.
Tänä vuonna on Tikkurilan paneelikattomaaliin tullut vielä uutuutena ominaisuus,
etteivät -oksakohdat- kellastu -esto.
Tästä lähti emaloitu minikamiina. Onneksi, sillä Veikko sanoi,että seinä oli jo osin hiiltynyt, joten tuuripelillä oli selvinnyt ilman tulipaloa pikkuruinen Lilli. Onnenkantamoinen <3
Samalla lähti piippu, josta löytyi kaksi pikkulintua...toinen kuulemma tuore tapaus- :/ Onneksi lähti surmanloukku. Pienellä patterilla lämpiää kyllä 12 neliötä tuota pikaa.
Muovimatto haettiin Rtv:ltä ja täytyy taas kehua palvelua. Osaavaa, auttavaa ja ammattitaitoista porukkaa. Tarketin 3 m leveää muovimattoa lähti mukaan 5 metriä. Tämä sävy. Paksu ja kestäväksi pinnoitettu matto. Puulattian olisin halunnut, mutta alkuperäisestä mattojen allaolevasta laudotuksesta paistaa maanpinta....
Veikon tehdessä purkuhommia näin painajaisia homeesta ja kosteusvauriosta. Niitä ei kuitenkaan ollut, sekä lattia, että seinä olivat rutikuivat.
Nyt maalaushommat ja lattia. Senjälkeen keittiöhyllyt seinälle ja taso alle. Jääkaappi ja uunia ja eikun keittiötuparit <3
Mistä maailma saisi tällaisia Veikkoja. Hän oli ilokseni tyhjentänyt rännit ja katon !
15.3.2015
Tässä karua lähtötilannetta. Huomenna alkaa purkuhommat.
Tiskipöytäseinälle tulee vasemmalle jääkaappi ja oikealle liesi. Paksu puutaso ja valkoiset avohyllyt. Ylös pelkät avohyllyt, 2kpl.
Toiselle seinälle tulee kaminan kohdalle (kamina lähtee pois- kukahan haluaisi?) ja siitä oikealle tulee myös avuhyllykkö, jossa massiivipuutaso. Ikkunan eteen ei oikein voi laittaa mitään sillä tasojen korkeus nousee, niin, ettei minun tarvitse kyyristellä. Nykyinen taso hurjan matalalla.
14.3.2015 Keittiöremontti
Olen haaveillut pienen majani keittiöremontista. Huomenna käyn majalla ja otan lähtötasosta kuvan. Tänään kävimme Veikon kanssa katsomassa olisivatko ideani toteuttamiskelpoisia ja olivathan ne. Tässä idea- ja inspirointikuvia.
Tämä valittiin ykkösmalliksi tekovaiheeseen.
Tässä lisää inspiraatiota herättäviä kuvia:
Ja vielä muutama:
Hups...tulihan mukaan Maijan Kiinalainen kanakin viime kesältä.
Tämä olisi hauska toteuttaa, jos olisi terassi- ensi kesänä? Ehkä.
Ja tässä vielä UNELMA, joka jää toteutukseen seuraavassa elämässäni.
Inspistä...
Kuvat Internetistä.
Huomenna menen ottamaan kuvia nykytilanteesta ja pakkaan astiat pois kaapista, jotta Veikko pääsee maanantaina purkuhommiin :)
Yksi kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa. Tässä teille satojatuhansia sanoja Kesäparatiisista nimeltä KIVINOKKA <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitokset kommentistasi!