keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ja käyttäjä oli tyytyväinen...

erityisesti hapsuihin!







Vielä vähän pienemmistä jämäpaloista syntyi vielä pieniä kypärämyssyjä...parille työkaverille ja kaverille...vielä jäi pienempiä paloja: pikkareita, tiskirättejä...tilkkupeittoja?





Ja mitä kankaita-apua!!!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Isompien jämäpalojen tuhoa...

Joistain kankaista on jäänyt ns. isompia jämäpaloja. Tänään niiden kimppuun ja kantinkääntäjän selätys.

Ensin omasta kesätunikasta jäänyt pala...se muotoutui Luminalle vähän pidemmäksi hihattomaksi huppariksi.






Parit shortsit / caprit. Toisesta oli jo aikaisemmin tehty kokokellomekko ja hauesta tyttärelle legginsit. Taakse merkit, jotta tietää miten päin pöksyt sujahtaa.




Ja se kantinkääntäjä. Lueskelin eilen illalla ohjeita ja yllättävän pienellä kokeilulla sain ihan hyvää tikkiä. Onnille 2 paitaa.



Tuo syherrys oikeassa yläreunassa on kyllä syy miksei minusta todennäköisesti tule kantinkääntäjän suurkuluttajaa. Renkaaksi ommellusta saa kyllä huolitellun ja aika vähällä vaivalla onnistuu sekin.
Suurempi työ on laittaa kääntäjä koneeseen ja asetukset kohdilleen. Nyt en tahdo saada enää hyvää tavistikkiä lainkaan, vaikka palautin vanhat asetukset :/


Maripaitaan jäi kaula-aukossa kantinkääntäjän tikki mielestäni liian kauas ja sain tikata uudelleen...



Harjoitus varmasti tekisi mestarin. Mikäli tekisi paljon vaatetta resorikanttauksella, esim. vauvanvaatteita varmasti käyttäisin? Olisi kiva kuulla teitä mihin te kantinkääntäjää käytätte ja miksi / miten olette sen käyttämiseen päätyneet?


Tällaista tähän sumu / aurinkopäivään <3 Ensi viikko töissä...ja seuraava ja seuraava...

MUKAVAA ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!

torstai 18. kesäkuuta 2015

Jussi inkkari juhannukseksi.

Omasta Paa Piin superihanasta Jussi luomujersey tunikasta jäi kangasta palanen jäljelle. Pyörittelin sitä käsissäni ja sitten syntyi ajatus. Lyhyt hihaton tunika ja caprit.
Sateessa syntyi Luminalle Jussi inkkariasu. Tykkään. Uskon,että saajakin pitää :)




Ja taakaa.



Onhan mukava uutinen,että Paa Piille tulee omiin kankaisiin sopivia resoreita, tällä kertaa lykästi vaaleanpunaisen kanssa...Noshin sopi passelisti,mutta keltaista ei löytynyt.


Olen seurannut Miten Lumina tuskailee leggareita pukiessaan " mikäpuoli mumi eteen?". Tälläsin merkin taakse ulkopuolelle.





Kankaat: Paa Pii ja kangaskapina
Malli: oma
Mitä opin tällä kertaa: Rauhassa kiirehtimättä pääsee hyvin perille :D

Patelta kolahti eilen postiluukusta ehkä ihastuttavimmat kesäkorvikset ikinä- HERNEET!!!! Rakastan. Ketut ja Sushit tilattu jo aikaisemmin - nam. Näitä ihanuuksia saa Mrs Denziltä (kotimainen käsityöyrittäjä) Vink Vink.



                                          IHANAISTA JUHANNUSTA KAIKILLE <3

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Panda pusakka

Tunikoiden päällä on kesäisin "mukava" vetää väljä collaripusakka. Aikaisemmin tekemäni Peace velourpusakka onkin (ikävä kyllä) ollut kovassa käytössä.
Selialta hankkimani Wildies kangasta oli vielä muutaman eläimen verran jäljellä ja ompeluelämää ryhmästä sain inspiksen. Tilasin Kangaskapinasta (uusi tuttavuus) aivan ihanan laatuista trikoota, tukevaa ja napakkaa.
Kaavana käytin Koot.fi  EHTA raglakaavaa lyhennettynä koossa 3x XL,jotta saan reilun pusakan.


Kiitokset Sari Pelho näistä ihanista eläinkuvista.
Pitihän sitä taas sattua :/ Etuosa oli myös kokonaan mustaa ja siihen liimasin ja ompelin ranskiksen ja IIK- ranskis oli VÄÄRINPÄIN!!!
Mitä teen??? No, päädyin leikkaamaan koko alaosan pois ja laitoin harmaalla alaosan ja hihojen "helmat". Olisi voinut valita toisenvärisenkin kankaan- aika synkkä. No, seuraavaan sitten.



Pitihän siihen kuitenkin eteenkin jotain laittaa :)




Kankaat: Selia ja kangaskapina
Kaava:    Koot.fi
Mitä tekisin toisin: Mustaan kankaaseen yhdistäisin jonkin raikkaamman kangaskuvion.

No niin...tytär ja lapsenlapsi pyysivät samanlaiset, vielä on 3 eläintä jäljellä. Tyttärelle kirahvi ja lapsenlapselle kuutti <3

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Katsokaa Tigeristä ostamaani ihmepapua. Tarkkasilmäisimmät huomaavat miten se on kivunnut jo kattoon asti ja ihmettelee mihin nyt?




Minilomaviikko, eilen vielä mökillä, mutta sateessa kotiin, siirtolapuutarhalta saatin mukaan sireenejä <3



                                                             Ihanaista viikkoa kaikille !

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Voikukka-Karhu!

Tämä kangas Selialta oli rakkautta ensi silmäyksellä! Sitä oli saatava, vaikka ei ollut aavistustakaan mitä siitä tekisin.

Nyt on tullut tehtyä ihan tavallisia vaatteita, joten palasin ruotuun ja tein HyvänMielenTunikan itselleni.


En ole täysin vakuuttunut pidänkä digiprintistä materiaalina, mutta tämä karhu ja pupu sulattivat sydämeni.
Kangas meni miltei kaikki ( 2 raporttia ), pari pientä soiroa jäi. Hyvä, kerrankin.


Yksi tasku sai riittää...



Taskuun leijaili kevyt voikukan siemen...



Alavara. Ensimmäinen kerta kokeilussa, olisi voinut harsia. Hosunko? Kyllä!


Takaa...leikkasin takakappaleen ensin ja sen sai ihan yhtenä palana, mutta tuo etuosan leikkaus tuo siihen ihan kivasti särmää? Kuvasta puuttuu kyllä nyt peppu... päällä istuu mukavasti.


Kaavoina Onion 2035, Ehta, Ruska ja omia muokkauksia. Sillisalaatti siis, tarkkana sai olla,että sai kankaan riittämään :)

Viikko vielä ja viikko lomaa tulossa :) Mukavaa viikkoa kaikille lukijoille!

Pitsit tunikassa

Tämä kangas on ihastuttava ja fb- ompeluelämää ryhmässä sitä oli käytetty mekoissa joko vaaka-tai pystytasossa. Tuumailtiin yhdessä äitini kanssa, että taidan laittaa kangasta molempiin suuntiin.
Kangasta oli vain metri....joten...
 Esimerkiksi toinen hiha tuli kolmesta kappaleesta :)


Napit päällystin samaisesta kankaasta Tigerin nappeihin.



Pituus on minulle hyvin outo, hiukan liian lyhyt, mutta kesällä menee tämäkin.



IIK, olen lihonnut! Kesällä on pudotettava ainakin 5kg. Kaavana muokattu Onion 2035- olin unohtanut miten yläosaa tulisi hiukan pidentää...



Ihan jees. Pidettäväksi tulee :)



Blogihiljaisuutta pukkaa. Mökkikausi vahvasti korkattu <3