maanantai 6. kesäkuuta 2016

OMMELLEN ILOA

Ommellen Iloa- hyväntekeväisyysprojekti sai alkunsa Villajavilla-blogin kahden uutteran,iloisen ja avuliaan naisen ideasta. Me harrastelijaompelijat teimme vaatteita sellaisten perheiden lapsille, joilla syystä tai toisesta on tällä hetkellä tiukkaa taloudellisesti. 
Kyselimme ennen vaatteiden ompelua lasten toiveita sekä mallin,että kuosin suhteen.


Edellisessä postauksessa kerroin enemmän haasteesta, se löytynee täältä: KLIK

Minä ompelin kahdelle pojalle,joilla toiveissa oli shortsit. Lempivärit toisella musta/keltainen ja toisella musta/pinkki/sininen ja vihreä. Angry Birdsit olivat toiselle muruselle hitti ja toiselle Ronaldo.
Kankaita on omassakin varastossa,mutta ei juuri noita värejä ja meillehän oli myös lupautunut ihastuttavia kangaskauppiaita mukaan ja omani sain Tyyne-Esteriltä. Sydämellinen kiitos osallistumisesta tähän hyvänmielenprojektiin. Kankaita tuli Tyyne-Esteriltä senverran reippaasti,että sain pojille lisäksi parit t-paidat ja pipot.

Perheen pojat saivat myös valita toivekuvat vaatteisiin, jotka NIIN ystävällinen Jaana VillajaVilla-blogin takaa minulle vinyylileikkurilla leikkasi.

Tässä valmiit setit, ensimmäinen suloiselle Angry-Birds-fanille <3



Seuraava setti isolle veljelle, jonka idolina Ronaldo, nro7 


Pinkkiin paitaan kangasväreillä painettu tähti ja shortseissa toiveesta vetoketjutasku (joka tuotti vähän päänvaivaa), jottei avaimet vauhdissa pääse tippumaan.


Aivan ihastuttava hyväntekeväisyyshaaste, jossa tuotettiin iloa niin perheille, lapsille ja kanssaompelijoille <3 Vaatteet ovat perillä ja saajille mieluiset. Taisi tässä projektin aikana muutama kyynelkin vierähtää herkistyessä - OMMELLEN ILOA <3

Tässä muut ihanaiset naiset, jotka olivat yhdessä kanssani tuottamassa Ommellen Iloa. Blogeista voi käydä katsomassa valmiita vaatteita ja yhteispostaus kaikista vaatteista tulee aikanaan VillajaVilla- blogiin.

Cutie / Noora
Eilen tein / Hanne
Fagerwear / Hanna
HAH / Iina
HannaMi / Hanna
Helmoja ja hepeneitä / Krista
Hippu / Emmi
Kaiken takana on äiti / Hanski
Kototeko / Sanna
Kärpäsiä keitossa by Mersia / Mersia
Kätilön käsistä / Johanna
Liljatar / Heidi
Lydia / Linda
mehelmie / Emmi
Miiinullekko / Julia
Mumintalo / Helena
m3niemi / Marja
Osifa / Sofia
Punatukka ja kaksi karhua / Hanna
saaraoikarinen / Saara
Unelmallinen / Kati
Vaahtokarkkimonsteri / Kirsi
Villa Kiana / Mari
Villa Pipo / Hanna
Villa&Villa -blogin Jaana ja Minna


              SYDÄMELLINEN KIITOS KAIKILLE!

11 kommenttia:

  1. Todella upeita kaikki nuo sinun ompelukset! Ja olipa hauska höpötellä projektin tiimoilta. 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitosta vaan. On kyllä ihan höpöttelyitä jo ikävä :D

      Poista
  2. Näistä sinun ompeluksista tuli ihan huikeet! ♥

    VastaaPoista
  3. Huikeita nämä ovat Helena! ylitit itsesi tuon vetoketjun kanssa ja kaikissa näissä on jokin persoonallinen juju. Kylä näiden poikien nyt kelpaa pelailla ja temmeltää.

    VastaaPoista
  4. Mahtavat setit teit pojille! Ja niin upea projekti yleisesti oli. <3

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavat vaatteet! Hienoja kaikki <3 Ja kiitos, että olit mukana <3

    VastaaPoista
  6. Nämä on kyllä todella upeat vaatteet <3! Tässä projektissa on kyllä ollut ilo olla mukana :).

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava setti! Taidolla ja huolella tehtyjä vaatteita, joista on pojille iloa koko kesäksi ja pidempäänkin:)

    VastaaPoista
  8. Upeat setit ompelit pojille <3! Ihanaa että lähdit mukaan tähän<3

    VastaaPoista

Kiitokset kommentistasi!