lauantai 26. syyskuuta 2015

Töppösiä,lapasia ja koululaiselle neulostakki

Ola! 

Sydämellisesti tervetuloa blogin uudet lukijat. Kun saadaan 100 täyteen, lupaan arvonnan!
Väsymyksestä ja pikku lenssusta huolimatta on jotain pikkuista saanut ommeltuakin. Eilen oli kankaiden yö ja sorruin muutamaan kankaaseen, MUTTA kohtuudella. Olen aikalailla myös kankaita ommellut. Tavoitteena edelleen siintää se 2 hyllyllistä <3.

Ja siis toisenlaisia tossuja tilkkulaatikon aarteista ja merinovillasta. Ihastuttava ja helppo kaava löytyy Jabadabaruu blogista. Tässä siis tilkku töppösiä ja lapasia.





Ylläolevat löytyvät myös Saumavaran Sydämestä Roosa Nauha Huutokaupasta, jonne pääset  TÄÄLTÄ KLIK. Huutokaupassa myös muita tekemiäni tossuja. Nyt huutamaan hyvän asian puolesta.




Päivänä yhtenä täällä tuumailin koululaisen vaatteita. Hyvin on tyttö vaatteissaan viihtynyt ja eilen sanoi,että kaksi opettajaa kyseli mumi sinun numeroa, heidän lapsetkin haluaisivat niin ihania vaatteita kuin minulla <3. Opettajalla kuulemma samanlaiset leggarit kuin Luminalla - vimmathan ne!

Huomasin,että kevyelle neulosvillatakille olisi tarvetta. Ottobren kaavasta muokattuna ja Noshin neuloksesta syntyi kevytneulostakki. Jaksoin kerrankin vaihtaa peittarin langat ja syntyi kuningasidea laittaa peitetikin nurja puoli koristeellisesti päälle...ei enää ikinä...saa nähdä jaksanko purkaa. Helmassa näyttää ihan ok:lta, mutta nappilista oli hyvin epätasainen ja tikki reagoi siihen samalla mitalla :/

Ensin takaa,joka esittelykelpoinen.






Adios Amigos ( aloitin espanjan kielen opinnot) ja Ihastuttavaa viikonloppua ja viimeisiä kesäisiä päiviä!

4 kommenttia:

  1. Miten ihastuttavia töppösiä taas :) takki näyttää ainakin kaukaa tosi siistiltä. Eipä sitä taida suurennuslasin kanssa tiirata muut kuin tekijänsä ;)

    VastaaPoista
  2. Miten ihastuttavia töppösiä taas :) takki näyttää ainakin kaukaa tosi siistiltä. Eipä sitä taida suurennuslasin kanssa tiirata muut kuin tekijänsä ;)

    VastaaPoista
  3. Sinä olet ollut todella tuottelias huutokauppaan, ihania töppösiä ja lapasia! Takki näyttää minustakin siistiltä ja kauniilta.

    VastaaPoista
  4. Hei! Löysin vasta nyt sinun blogisi! Ihanat vaatteet! Mistä löydät kaikki hyvät kaavat? Lapaset, timanttitunika, leggingsit...

    VastaaPoista

Kiitokset kommentistasi!