Aamulla tuntui kylmältä, piti jo laittaa sormikkaat sormiin. Aamulla taas Luminalle ja tyttönen kouluun. Eennen kouluun menoa katselin tyttöstä : vielä kelpaa mumin tekemät vaatteet. Legsut,collari,t-paita ja pikkarit mumin tekemät. Siinä samassa napsasin kuvan ja lähetin sen eetteriin fb:n ompeluelämää ryhmään...ja...apua, kuvassa on juuri nyt 702 tykkäystä - siis luit oikein 702?!?
Edellinen vastaava tykkäysmäärä taisi olla lapsenlapsen vaatekaapista :D En olisi kyllä arvannut!
Paita tehty aikapäivää sitten Noshin ihanimmasta collegesta ever. Mersian blogista opittu ruusuke. Collegehousut ek:n paksua collegea (jota ensin manasin rypistymisestä)...paksua collegea ei ollut tarpeeksi, joten syntyi idea - ilmeisen hyvä sellainen.
Sydämellinen kiitos kaikille kauniista sanoista, piti ihan tyttärelle niitä näyttää <3
Tänään tuli tehtyä pikaisesti jotain pientä, sillä maanantait ovat lapsenlapsen ja minun päiviä.
Päätin kokeilla rukkasia farkusta ja tehdä protot ei venyvästä,ennenkuin uskallan koskea nahkaan. Ostin eilen Vuosaaren kirppikseltä aivan ihastuttavan nahkatakin 5 eurolla (Uffissa paljon kalliimmat). Myyjä oli jo vanhempi nainen, joka kertoi samalla koko takin historian ja kehui miten hyvin se kyllä minullakin vielä menisi...maksoi kuulemma aikanaan Stockalla maltaita. Tunsin piston sydämessäni, kun leikkelin kankaan paloiksi. Toisaalta sanoin kyllä naiselle,että takki saa uuden elämän rukkasina ja lapasina.
Farkku hanskoihin laitoin vuoriksi merinovilla froteen ja päätin kokeilla kaapissa vuosia lojunutta pul-kangasta (onkohan se sitä) Pul kangas kannattaa muuten ommella ei muovitetulta puolelta...tuli ensimmäisestä tikistä ihan söheröä.Vai miten sitä olisi hyvä ommella?
3 kerrosta valmiina.
Tuntuu ihan termolta :D Josko aina-jäässä-käteni kerrankin pysyisivät lämpiminä.
Lisäksi vuoritettu pipo, joka tehty Mehukekkerit blogin aivan nerokkaan videon mukaan. Video lötyy täältä: KLIK.
Tupsu tehty seiskaveikasta, laitoin napilla kiinni, jotta voinee irrottaa pesuun...hmm...miten tuon laittaisi järkevästi?Napista olen kuullut puhuttavan...
Ja sitten kauluri. Kokeilin suoraan (hiukan pidensin kaularesoria) Sytokiga ryhmän joulukalenterin ohjetta ja siitä tuli tällainen, puettuna Liisalle (miksiköhän se on noin myrtsi)
Kokeilin jo Luminalle, ehkä voisi hiukan kaulan reikää pienentää tai resoria kaventaa. Mainio idea tosin olisi tehdä ihan paidan kaavalla...sitä kokeilen seuraavaksi.
Tähän loppuun pieni manifesti.
Luminalle sopisi hyvin tähän alkusyksyyn hiukan paksummat housut,esim. farkut. Kiertelin tänään Itäkeskuksen H&M:ssa siis etsimässä farkkuja. APUA. Milloin ihmeessä lasten farkuista on tullut tuollaisia makkarankuoria, joka verhoillaan kauniisti sanoiksi Slim Fit. Olin järkyttynyt. Pikasoitto tyttärelleni, joka sanoi...niin...pä, onneksi ompelet Luminalle vaatteita. Ostin parit hiukan paksummat ns. jegginsit ja totesin - olen NIIN out..jegginsit :D
Tanssitunnin jälkeen Lumina kelpuutti jegginsit, kuultuaan sanan farkut oli tyrmistyneen näköinen-ne ei mumi tunnu hyvältä :/En ihmettele!
Milloin pienten lasten vaatteista on tullut aikuisten minikokoa. Singeri saa laulaa jatkossakin.
Olen puhunut, UGH!
maanantai 28. syyskuuta 2015
lauantai 26. syyskuuta 2015
Töppösiä,lapasia ja koululaiselle neulostakki
Ola!
Ylläolevat löytyvät myös Saumavaran Sydämestä Roosa Nauha Huutokaupasta, jonne pääset TÄÄLTÄ KLIK. Huutokaupassa myös muita tekemiäni tossuja. Nyt huutamaan hyvän asian puolesta.
Sydämellisesti tervetuloa blogin uudet lukijat. Kun saadaan 100 täyteen, lupaan arvonnan!
Väsymyksestä ja pikku lenssusta huolimatta on jotain pikkuista saanut ommeltuakin. Eilen oli kankaiden yö ja sorruin muutamaan kankaaseen, MUTTA kohtuudella. Olen aikalailla myös kankaita ommellut. Tavoitteena edelleen siintää se 2 hyllyllistä <3.
Ja siis toisenlaisia tossuja tilkkulaatikon aarteista ja merinovillasta. Ihastuttava ja helppo kaava löytyy Jabadabaruu blogista. Tässä siis tilkku töppösiä ja lapasia.
Ylläolevat löytyvät myös Saumavaran Sydämestä Roosa Nauha Huutokaupasta, jonne pääset TÄÄLTÄ KLIK. Huutokaupassa myös muita tekemiäni tossuja. Nyt huutamaan hyvän asian puolesta.
Päivänä yhtenä täällä tuumailin koululaisen vaatteita. Hyvin on tyttö vaatteissaan viihtynyt ja eilen sanoi,että kaksi opettajaa kyseli mumi sinun numeroa, heidän lapsetkin haluaisivat niin ihania vaatteita kuin minulla <3. Opettajalla kuulemma samanlaiset leggarit kuin Luminalla - vimmathan ne!
Huomasin,että kevyelle neulosvillatakille olisi tarvetta. Ottobren kaavasta muokattuna ja Noshin neuloksesta syntyi kevytneulostakki. Jaksoin kerrankin vaihtaa peittarin langat ja syntyi kuningasidea laittaa peitetikin nurja puoli koristeellisesti päälle...ei enää ikinä...saa nähdä jaksanko purkaa. Helmassa näyttää ihan ok:lta, mutta nappilista oli hyvin epätasainen ja tikki reagoi siihen samalla mitalla :/
Ensin takaa,joka esittelykelpoinen.
Adios Amigos ( aloitin espanjan kielen opinnot) ja Ihastuttavaa viikonloppua ja viimeisiä kesäisiä päiviä!
maanantai 21. syyskuuta 2015
Tossuja, pipoja ja asu koululaiselle.
Piitkä tauko blogi postaamisessa. Olen kyllä ommellut, mutta blogiin asti en ole mitään saanut. Blogiväsymystä?
Viime viikolla Dublinissa ja Irlannissa - mahtava kaupunki <3
Tänä aamuna saatoin taas pikkuruisen ekaluokkalaisen kouluun. Sormia jo kuulemma paleli. Tässä pikkuiselle Luminalle luhyt tunika ja legginsit. Vaaleanpunainen ei kuulemma enää kuulu lempiväreihin ... toivottavasti kelpaa mustalla höystettynä.
Lumina valitsi itselleen vielä pipo / hanskakankaan, tupsun ja määritteli mittasuhteet. Taitava tyttö. Kangas ihastuttavan laatuinen tukeva trikoo Kameleontti, jota saa Pehemiältä. Tyttärelle tästä kankaasta syntyy vielä toiveesta legginsit synttärilahjaksi.
Itselle pipo. Kankaan väri nappasi!
Niin...ja sitten niitä baby bootseja. Kaavan siis saa etsystä reilulla viidellä eurolla. Oletteko valmiita bootsipläjäys! Osasta puuttuu vielä nepparit / napit.
Eikä tässä vielä ollenkaan kaikki. Osa näistä ja jokunen toinen tossupari päätyy Roosanauha huutokauppaan hyvän asian puolesta <3
Sataa...hyvä päivä muistella Irlantia - Irskimussiikkia soimaan!
Iloa, Rauhaa ja Rakkautta kaikille!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Pikkumiehelle "kevyt"hupparit.
Myös Onnille <3 Toiveena oli kevythuppareita ja tässä niitä nyt on kaksi, silittämättä, sillä luulen,että toiseenkin laitetaan helmaan resori?
Pieni miehenalku tulee viikonloppuna käymään ja täytyy mallata ovatko sopivia. Niin ne lapsenlapset kasvaa...
Toivottavasti ovat mieluisia,kangasta piti tarkkaan pohtia,että on hurjuutta ja menoa- sitä nimittäin pitää olla!
Vein Luminan taas aamulla kouluun, kuten joka aamu <3 Aamulla katselin tytön vaatekaappia ja vertailin sitä koulun pihalla "mitä-nykyisin-koululaiset-pitävät-vaatteisiin"...kyllä pitää jo muuttaa Mumi-Design-tyyliä. On hankittava enemmän yksivärisiä ja vihdoin opeteltava applikoimaan...
Pitääpä kaivaa Ottobret esiin ja katsoa millaisia kaavoja on koossa 134. 128 senttisiä on vaatekaappi pullollaan (=kirjaimellisesti), mutta pikkaisen alkavat olla nafteja.
Millaisia vaatteita teidän pienet koululaiset käyttävät? Hyvät vinkit ja kaavat jakoon?
Tuliko jo syksy? Ei ainakaan ihan vielä...................

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)